torstai 17. toukokuuta 2018

Retkeilyä rattailla

Jotkut (eli siis mahdollisesti kaikki vastaantulijat ja iso osa lukijoistakin) saattavat pitää emäntää ihan hassuna, kun kuskaa kissojaan rattailla pitkin katuja, mutta meillä se on todettu kaupungissa käteväksi.
Sillä rattailla pääsee kätevästi noin kilometrin matkan metsään! Ja metsässä on niin paljon nähtävää ja kuunneltavaa, että kissat oikeasti tykkäävät näistä retkistä.
Päät kääntyilevät alinomaa korvista puhumattakaan. Ja jos uskaltaa ulos rattaista, on turvapaikka kuitenkin kätevästi lähellä, jos joku vieras eksyy lähettyville.
Pepsi on aina ollut rohkeampi liikkumaan vieraissakin paikoissa ja siksi hän rakastaa metsässä kävelyä,
haistelua, maistelua, kuuntelua ja katselua.

Tällä kerralla Max ei halunnut rattaista pois vaan tyytyi innokkaana seuramaan kaikkea ympärillään turvallisesti rattaista käsin. Mutta taloyhtiömme pihaan päästyämme Max innostui hyppäämään rattaista ja maistelemaan maukasta ruohoa. 
Nam, nam, noum noum....

Mitä mieltä sinä olet kissoille tarkoitetuista rattaista; hyödyllistä vai höpsähtäneiden kissatätien touhua?

24 kommenttia:

  1. Minä olen miettinyt tuollaisia näädille, mutta en ole löytänyt vielä kyllin fretinpitäviä. Melkein kaikissa on jossain sen verran koloa, että ainakin pienimmät luikahtaisivat heti halutessaan omille teille.

    Mies on tästä hyvin iloinen, sillä hänestä se olisi jo hullun hommaa. Ikäänkuin tuo hurahteneisuus ei jo muuten kyllin näkyisi 😅

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Frettejä olisikin hyvä kuskata rattailla! Vaatisi pieniä lisätöitä että tästäkin mallista pari pientä aukkoa sulkisi

      Poista
  2. Seuraan blogia Kassulan tarinoita. Jos ei ole tuttu blogi jo ennestään, niin kurkistappa sinne!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tuttu, mutta päivittyy harvoin :) Kassulan pojat tykkää kyllä rattailla kiertää saarta

      Poista
  3. Onpa ollut jännä retki ja siellä oltu niin valppaana. Täällä Osku ei omasta pihasta halua lähteä enää minnekään, vartiopaikalla on kiva kölliä, mutta naapurin Vaska aina yrittää punkea iholle ja pakko oli antaa kyytiä, kun kehtasi tulla ruoka-aikaan sisälle.

    t. Osku ;)

    VastaaPoista
  4. Mahtava retki teillä taas! :) Kärryttely on ehdottomasti höpsähtäneiden kissatätien superhyödyllistä ja kissoja ihanasti aktivoivaa touhua. <3

    VastaaPoista
  5. Ei ollenkaan höpsöä vaan ihan just hienoa reissaamista kissojen kanssa 😀
    Pepsi ja Max ovat niin söpösti rattaissa ❤️

    VastaaPoista
  6. Kärryily on parasta!
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
  7. Aluksi ajatus kissarattaista tuntui maailman höpsähtäneimmältä, mutta nyt ihan normaalilta. Kukapa ei haluaisi kissojaan rattaissa lykkiä. :D

    Hankittais, jos ulkoiltais ja haluttais päästä pidemmälle metsiin. :) Pepsi näyttää tykkäävän niin kovasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Höpsötkin asiat alkavat joskus vaikuttaa järkeviltä :D

      Poista
  8. Mielestäni rattaat ovat hyvä keksintö ja ei ollenkaan höpsähtäneiden kissatätien juttu. Ihanaa kun Pepsi ja Max pääsette näin ulos luontoon ja metsään. 👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rattailla on kiva päästä metsään! - Pepsi ja Max

      Poista
  9. Rattaat on kyllä ihan parasta. Helpottaa metsään kulkemista ja varsinkin jos pitää viedä poikia lekurille, niistä retkistä en ilman rattaita selviäis.

    VastaaPoista
  10. Mä kadehdin teidän rattaita, kun ne on niin söpön väriset <3
    Te olette sellaisia reissaajia, kyllä teillä rattaat pitää olla että metsään pääsette tutkimusmatkoille. NIh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Emäntä valitsi minulle pinkit rattaat, jotta ne sopisivat minulle retkille parhaiten :D - Pepsi

      Poista
  11. Rattaat on ihan huippu menopeli. Turvallista kyytiä ja terveellistä ulkoilua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikä rasitu tassut liikaa asvaltilla! :D - Pepsi ja Max

      Poista
  12. Rattaat on tosi kätevät monessa asiassa! EHKÄ kömpelömpi kuin boksi, mutta käytännöllisempi turvapaikkana.

    VastaaPoista