keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Maxin kotiutuminen

Maxin kotiutuminen uusiin paikkoihin on aina ollut hidasta. Pepsi sopeutui kaupunkiin parissa viikossa, mutta Max vaati lähes kolmen kuukauden elämisen uusissa ympyröissä ennenkuin näkyy, että Max on hyväksynyt kaupunkipaikan kodikseen.
Mitä merkkejä tästä sopeutumisesta on sitten havaittu parin viime viikon aikana: Yksi oli se, että Max halusi tutkimaan rappukäytävää. Nousimme puoli kerrosta ylöspäin ja Max selvisi! Onneksi ketään muuta ei osunut rappuun samaan aikaan.
Toinen on se, että Max on alkanut taas availemaan tutun lipaston laatikoita öisin. Tavarat saivatkin olla kauan rauhassa, mutta nyt joutuu ihmiset taas miettimään että mitä laatikoissa onkaan (esim teipit piti nostaa heti pois).
 Emännän villasukat ovat alkaneet taas häviämään öisin. Niitä sitten aamulla etsitään..
Pepsi: Kannattaisiko sinun emäntä vilkaista teltasta?
Max: En myönnä, en kai nyt minä..
Asumamme kerrostalon pihassa Max ei uskalla liikkua, mutta kun rattailla mennään johonkin lähimetsikköön, uskaltaa Max jaloitella pitkästä aikaa!! Varsinkin jos Pepsi on lähettyvillä rohkaisemassa. Pepsistä ja Maxista on muuten tullut läheisemmät viime kuukausien aikana 😊
Maxin villapaita on ilmojen viilentyessä päässyt taas herkästi palelevan pojan käyttöön.
Joten nyt voi varmaan jo sanoa, että Max on sopeutunut jotenkin tilanteeseen ja osaa elää ja nukkua kerrostalon äänistä välittämättä 😽

32 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. On kiva jekkuilla öisin pitkästä aikaa ;) - Max

      Poista
  2. Hieno juttu Max! Ja mahtavasti jemmattu villasukka! Minäkin jemmaan emon villasukat, se on hauskaa puuhaa 😸 - Peppi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on tosi hauskaa kuljetella niitä ja katsella kun emäntä etsii 😸 - Max

      Poista
  3. Hah, mä oon yrittäny piilottaa ihmisen kotitossuja, mut ne haisee hikisille varpaille, ni ei pysty koskemaan.
    Kivat ulkoilumaastot teillä siellä!
    -Pena

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Musta niissä on tosi hyvä aromi! Tuo ulkoilumaasto on kiva, mutta tylsän kaukana :( - Max

      Poista
  4. Vastaukset
    1. Joo, mutta sä voisit tulla vähän jelppiin! - Max

      Poista
  5. Voi Max, äänet on tosiaan erilaiset kaupunkitaloissa. Hienoa, jos olet tottumaan päin! Onneksi teillä on jotakin ulkoilumaastoa lähettyvillä. Ja onneksi ketään ei tullut pilaamaan ensimmäistä rappukäytäväkokemusta.
    Voihan villasukkajemma :-D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan erilaiset äänet ja kaikista ei muka tarviisi välittää :o Rappukäytävä oli jännä. Rrrakastan villasukkia! - Max

      Poista
  6. Ihanaa Max, nyt koti on jälleen koti sulle ♥
    - Rokkimimmit -

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, kyllä täällä voi päivänsä viettää - Max

      Poista
  7. Voi mitenkä kiva Max kun oot sopeutunu meiän naapuriksi <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Missäs se teidän naapuripaikka on, kun en oo nähnyt sua vielä? - Max

      Poista
  8. Uusi paikka muuttaa pään sisältöä, mutta myös kisujen välisiä suhteita! Kyllä se siitä, Max.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meinaatko? Tuutsä rapsuttaan ja kertoon Zetorin vinkit kaupunkitaloon? - Max

      Poista
  9. Kiva kun oot kotiutunut, vaiks on oikeesti hyvä olla vähän varovainen, kun ympäristö vaihtuu. Mäkin oon ollut ei-kotona, mut täällä on kivaa! Pusuja ❤️ - Olgasi

    VastaaPoista
  10. Hienoa, että kotiutuminen on edennyt. Jännittäviä kuitenkin tuollaiset uudet paikat. Itse aina välillä karkaan rappukäytävään ja palvelijater juoksee pitkin rappua perässäni. Mutta annas olla, jos ovi jossain käy, niin silloin kyllä peljästyn kamalasti.
    -Herra Karvajalka-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rappukäytävään karkaaminen, olisiko se kivaa?! - Max

      Poista
  11. Toiset kotiutuu nopeammin ja toiset hitaammin, mutta onneksi kotiutuu kuitenkin. Hyvä Max. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kaikessa tarvii olla niin hirmunopea! - Max

      Poista
  12. Olipa tämä mukava ja iloinen uutinen.
    Me täällä kaikki peukutamme Maxia ja kiva kun Pepsi on siinä lähellä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti Molley! Pepsi on ollut mulle kyllä enimmäkseen kiltti täällä - Max

      Poista
  13. Miten reipas Max onkaan! <3 Ja niin söpö villapaidassaan! Ihanaa, että uudet kuviot ovat saaneet kaksikon lähentymään.

    VastaaPoista
  14. Hienoa Max, kotiutuminen on päässyt hyvään alkuun :)

    VastaaPoista
  15. Ihana mikä villasukkavaras! <3 Kiva juttu, että koti on nyt koti siellä cityssäkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä rrrrakastan villasukkia; viime yönäkin vein ne taas omaan jemmaan :D - Max

      Poista
  16. Ihanaa, Max! ♥ Mutta mihin on 3 kk kadonnut????? Ihan hullua. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin aika kulkee välillä niin nopeaan :D

      Poista