keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Joulukissapaketti Kiskateilta

Pepsi ja Max:

Me saatiin tänään Joulukissan paketti. Tai no oltaisiin me saatu se jo eilen, mutta Postilla oli häikkää eikä ilmoittanut meille kun vasta tänään aamuyöstä että paketti olisi ollut jo eilen iltapäivällä noudettavissa. Saatiin se sitten tänään!
Laatikko on jo itsessään tosi kiva! Siinä on hyvät aromit päällä ja teippiäkin Maxin makuun. Myös tyhjänä laatikko on hyvä; Pepsi havainnoillistaa alla.
Yleisöryntäys laatikolle :D
Sisällä oli Patelta, Rudilta ja Eddieltä käyttöohjeet pakettiin. Ne olikin tarpeelliset:
Mitä herkkuja nämä on? Ai ne onkin ihmisille (alakuva: isäntä näytti suklaata Pepsille, mutta söi itse). Ihmisten mielestä parempaa suklaata niistä kahdesta kissankieli rasiasta on se, jossa on teidän kolmikon kuvat, ihan niinkuin arvelittekin.
Ensin innostuimme porokepistä, jossa Pate on se pää, Eddie punainen ja Rudi alimmainen säihkyvä. Sillä on kiva leikkiä:
Mutta sitten Max ihastui (ja Pepsi myös) karvapalloon, joka on tehty teidän karvoista!
Max: Onpa hyvät tyttöaromit!
Mutta kun emäntä avasi kissanminttupallon, jollaista meillä ei ole ollut ennen, kumpikin nautimme tujut kissanmintut. Pepsistä ei vain saatu kunnon kuvaa (samaa tasoa kuin porokepin kanssa tuossa ylempänä).
Max: Hei pallo, älä karkaa!

Vähän hieno paketti! Ja meille näin monta juttua. Herkkuja myös! Ihmiselle tuli suklaan lisäksi kalenteri ja kissanenäliinoja, jos nuha yllättää nuhaa vastaan.
Mukana oli myös raksujen makutestipaketti, johon palaamme joku toinen kerta, kun tässä oli jo niin paljon iloa yhdelle päivälle. Iso kiitos!

Muiden Joulukissapaketeista löydät linkkejä täältä sitä mukaan kun niitä ilmestyy kissablogistaniaan.

sunnuntai 27. marraskuuta 2016

Joulukissalle pakettia

Joulukissalle saa nyt laittaa pakettia kuntoon. Täällä on ohjeet osallistujille. Mekin paketoimme yhdessä tuumin.
Max oli tällä kertaa innokkaampi paketoinnissa. Alla Max ilmeisesti tarkistaa että nauha on vedetty tarpeeksi tiukalle?
Nyt paketin sisältö on valmis. Mistäs laatikko, johon ne kaikki sullotaan?

Pepsi auttoi laatikon valinnassa.
Olisiko tämä hyvä? Kissan mahtuva laatikko!
Ei, me ei päädytty tähän yllä olevaan laatikkoon. Ihan vain sen takia, että kun katsoo Pakettiautomaatin hinnastoa niin alle 11 cm korkuinen laatikko menee halvemmalla ;)
Tämä laatikko menee mittojen puolesta halvimmalla. Pepsi tarkistaa että laatikko on kunnossa ja laittaa mukaan terkut Joulukissallemme! Emännän käydessä kaupalla, laitetaan paketti matkaan!

Ps. Muistakaa osallistujat a) lähettää paketti b) kun saatte itse paketin, ilmoittaa sen saapumisesta Tassulinnaan!

torstai 24. marraskuuta 2016

Tonttu-ukot hyppivät

Max:

Tiedättehän, että tähän aikaa vuodesta tonttu-ukot kurkkii ikkunoista? Meillä emäntä neuloi muutaman tontun itse.
Ylhäällä ja oikealla jo pesukoneessa huovutuksessa olleet ja vasemmalla huovutukseen menevä tonttu-ukko.
Minusta nämä tonttu-ukot on erikivoja! Olisin halunnut ne heti leikkiin, mutta emäntä sanoi ettei tonttu-ukkoja saisi riuhtoa, repiä tai vetää parrasta, ettei ne kerro minun olevan tuhma!
Niinpä emäntä neuloi minulle oman lelun samasta langasta. Se on tuossa yläkuvassa minun vasemmalla puolen odottamassa huovutusta. Sain sen sitten pesukonehuovutuksen jälkeen itselleni.
Emäntä: "Laitoin sinne hieman kissanminttua sisälle. Onko se kiva lelu Max?"
Max: On, on!!!
Vähän kiva!!!

-Max

Emännän huomautus: Jostain ihmeen syystä valo ei ole meinannut riittää kuvauksiin keskelläkään päivää viime päivinä..

maanantai 21. marraskuuta 2016

Auttamassa

Pepsi ja Max:

Me kuultiin lokakuussa yksi ilta monen piipaa-auton ääntä ja mietittiin että mitähän on tapahtunut. Seuraavana aamuna emäntä luki netistä, että yksi talo melko lähellä meitä oli palanut tulipalossa. Pian siellä facebookissa oli keräys sille perheelle, juttu mm täällä. Kun kuulimme että kyseessä oli kissakoti, sanoimme emännälle että meidänkin pitää auttaa!
Tehtiin tuollainen kassi ja emäntä laittoi matkaan myös patjan ja tekemänsä maton.
Valittiin mukaan vähän ruokaa ja sitten meidän leluista muutama aarre, kun ne kissat oli menettänyt kaikki lelunsa!
Tulipalossa kuoli neljästä kodin kissasta kaksi. Kaksi selvisi. Nakupoika Dimitri löytyi jostain raunioista palelevana (oli kylmä) ja oli lämmittelemässä meidän hoitotädin (joka on käynyt hoitamassa meitä ihmisten reissatessa) kylpyhuoneessa, kunnes pääsi uudelle kodille. 
RaimoVeikko taas oli mennyt metsään piiloon ja oli tullut sitten myöhemmin hoitotädin ikkunaan koputtelemaan että pääsisikö hetkeksi lämmittelemään. Pääsi se ja sitä kautta uuteen kotiin perheensä luo.

Me vaan haluttiin kertoa, että muistakaa auttaa tuntemattomiakin kamuja!

- Pepsi ja Max

Ps. Kiitos saamistani kuvista Dimitrin ja RaimoVeikon ihmiselle ja voimia uuden elämän järjestelyyn!

perjantai 18. marraskuuta 2016

Maxin raksupäivä

Minulla on tänään nimipäivä. Meidän kaikissa kalentereissa lukee tänään Max, lukeeko teilläkin?
Juhlapäivän kunniaksi pääsin heti aamusta raksutestiin. Minun raksupyramidi olikin jo ihan tyhjä ja poikkeuksellisesti sain syödä kiposta.
Testasin emännän messuilta testiin tuomia Husse raksuja. Pepsinkin annoin maistaa. Niitä  maisteltavia oli kolmenlaisia. 
Lightii, actiiviselle kissalle ja viljatonta raksua. Kaikki ovat laadukkaita ja niissä on paljon hyviä proteiineja, rasvaa ja paljon lihaa.
Kaikki oli niin hyviä, etten osannut päättää mikä olisi paras vaan ahmin kaikki kipot tyhjiksi!
Emäntä sanoo, että juuri siksi meillä on aina raksut siinä raksupyramidissa, jotta en ahmisi kaikkia kerralla. Mutta kun raksut on niin hyviä ja varsinkin nämä maistuivat!
Tästä onkin hyvä jatkaa nimipäiväni viettoa täydellä massulla.

- Max

tiistai 15. marraskuuta 2016

I+Z ja kotiintulo

Emäntä pääsi käymään Helsingin reissulla myös Ilonalla ja Zetorilla Penan ja Punkun ihmisen kanssa. Paikalla oli myös Naava-kissan Pauliina.
 Leikkiä Zetorille siis tuli iso annos.
Myös Ilona sai leikitystä.
Tässä Zetor oli haistellut käsilaukkuani ja siinä olleita Mörkön terveisiä Pepsille. Mitähän tuosta ilmeestä pitäisi päätellä? :o

Kotona oli iloinen vastaanotto. Pepsi haisteli kiinnostuneena käsilaukkuni:
Maxia kiinnosti enemmän tuliaiset Lemmikkimessuilta. Niitä olikin kertynyt kunnon säkillinen mukaan ja kaikki tulivat ilmaiseksi. PrimaCat oli panostanut ainoana mahtavasti bloggaajiin. Sen lisäksi messuilta mukaan sai näytteitä: Roayl Cania, Pure Naturalia, Puuilon ruokakippoa, Hauska-kakkapusseja.. Oikealla ylhäällä olevista Husse-raksuista on tulossa omaa makutestiä :)
Oli hieno viikonloppu!

lauantai 12. marraskuuta 2016

Lemmikkimessuilla ihmettelemässä

Emäntä vietti lauantaina monta antoisaa tuntia Meidän Viikonlopunmessuilla, pääosin Lemmikkimessujen osastolla. Samalla tuli vilkaistua mm Elma-messujen eläimiä.
Kuvia tuli päivän aikana otettua reilusti yli 200, mutta teitä säästääkseni karsin kuvat nyt pariinkymmeneen ja ne tulevat tässä. Erilaisia eläimiä ja erinäköisiä kissoja sarjatulituksena:
Lemmikki haisunäätiä kolme samassa kasassa.
Kissojen arvostelussa tämä pentu ei olisi päästänyt millään huiskasta irti :D
 Rotta-agility
 Kani-agilityssä vauhti oli kovaa. Alla marsujen hoitoa.
Suloisia vasikoita
Laamoja oli paljon. Alla laama-agilitya.
Täplätyttöjen Stella ei olisi halunnut poseerata millään :D
Lampaita
 Chincilla
Eläimiä oli vaikka mitä. Ja katsottavaa riitti. Ja kuunneltavaakin:
Elina Väyrynen piti luentoa kissoista.
Aamulla oli vielä rauhallista, mutta päivällä käytävät olivat aivan täynnä. Mm. Primacatilta sai kotiinvietäviä tuliaisia. Niistä lisää toisen kerran.
Kaikennäköistä ostettavaa olisi löytynyt, mutta emäntä oli säästäväinen tällä kertaa.
Kyllä tällaisilla messuilla on hieno käydä!!