sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Joulukissan paketin pakkaus

Kaikki te kolmetoista, jotka olette mukana Joulukissassa, nyt on aika lähettää paketti Salaiselle Joulukissallenne (ohjeet löydät linkistä).
Me  paketoimme tänään yhdessä tuumin meidän Salaiselle Joulukissa-ystävällemme pakettia.
Pepsi hoiti nauhojen osuuden oikein asiantuntevasti ja innostuneena. Max lähinnä seurasi ja antoi vinkkejä (yläkuvassa häntä vasemmalla). Ja emäntä hoiti teippauksen uudella teippitelineellään, joka oli lokakuun "täytyy saada" - ostos.
Max: "Tykkääköhän "ne" meidän paketista? Minulle ainakin kelpaisi tämä lahja."

Tulevalla viikolla kannattaa lähettää paketti matkaan, sillä Postilla on nyt tarjous (7.12. saakka), että kaikki paketit 10 kg:n asti Smartpostin kautta lähettettyinä 5e/kpl. Joten nyt paketoimaan ja pakettia matkaan.
Riippumatta siitä, osallistutko Salaiseen Joulukissaan tänä vuonna vai et, niin toivotamme oikein ihanaa adventtia tänään leivottujen pipareiden kuvalla.

keskiviikko 25. marraskuuta 2015

Pepsi ja tuuliturbiinit

Pepsi kertoo:

Minä olin tiistaina töissä emännän kanssa. Ilman minua sen olisi pitänyt selvitä koko päivä yksin toimistolla, joten lähdin ihan vain sen kaveriksi auttamaan töiden teossa. Te pääsette nyt minun mukaani tutustumaan uuteen toimistoon, jossa minäkään en ollut ennen käynyt (toimisto muutti lokakuun alussa).
Onpa kivat portaat, mutta alhaalla kadulla menee työkone, joka vähän arveluttaa minua.
Emännän työpaikan uudessa toimistossa on esillä monta sellaista tuuliturbiinia, jotka tuottavat sähköä ulkona pyöriessään.
Ne on turvallisia niin kissoille kuin tirpoille pyöriessään.
Minä arvostan näissä turbiineissa äänettömyyttä. Minä kun pelkään kovia ääniä.
Ja se on hyvä että nämä kestää kaikki myrskyt ja tyrskyt. 
Ne on kanssa ihan nättejä ja ekologisia. Ja valmistetaan Suomessa. Ps. näettekö yläkuvassa minut?
Sitten tämä spriraalimalli on kätevä siinä, että se pyörii joka tuulella ja tosi helposti (tuuli 2m/s).
Näitä on vähän joka maassa ja paikassa. On kuulemma tuntureilla ja merillä, aavikoilla ja siellä missä ne minun väriset linnut asuu (pingviinit). Ja erilaisissa rakennuksissa (esim Viikki) ja monilla kesämökeillä, joihin ei tule sähköä niitä lankoja pitkin, joilla tirpat istuu.

Onpa rankkaa tämä työ. Minusta olisi nyt ruoka-aika!
Työlounaana minulla oli tänään "kebabsuikaleita", ruskeita "papuja" ja kanakastiketta. Nam!

Siisti kissa peseytyy ruokailun jälkeen:
Ja sitten ruokalevot:
No niin, taas jaksaa.
Kaapin päältä on tosi hyvä tarkkailla koko toimistoa ja varsinkin että mitä emäntä tekee: "Ei noin; korjaa tuo luku!"

Huoh! Ei sitä jaksa koko aikaa vahtia emäntää. Ulos on hauska tuijotella ja katsella ihmisiä ja autoja tuolla alhaalla torilla.Täältä on aika kivat näkymät järvellekin.
Mutta mokaako se emäntä heti, jos en ole sitä vahtimassa?

Eiköhän se työpäivä ole jo tehty.
Nyt sitten pidetään vielä palkkaneuvottelu! Tämähän ei ollut mikään edullinen keikka minulta! Minun pitää saada ainakin kahdeksan herkkupalaa!

sunnuntai 22. marraskuuta 2015

Talvi saapui ja nimilaatat arvottu

Meille saapui perjantaina talvi. Kissat ovat lumesta innoissaan. Ulkohäkissä käydään kymmeniä kertoja päivässä - mutta ei siellä kauaa tarkene olla vaan aina välillä pitää tulla takan ääreen lämmittelemään.
Pepsi: Tässä on minun vakipaikka.
Viritin häkkiin jo ulkovalotkin a) tuomaan valoa pihaan b) jotta näkisin paremmin ikkunasta, mitä häkissä tapahtuu.
Tänään kävimme valjaissa tutkimassa pihan tilannetta. Yllä Pepsi tähyää lammen pintaa peittävää hyhmää. Ja alla Max kummastelee mitä ihmettä  ruohotupsulle on tapahtunut.
Nimilaattojen heijastimet näkyivät hienosti.
    Pepsi: Hrr, täällä on kylmä! Mennään jo sisälle!
Ja sitten Nimilaatat.comin heijastavien nimilaattojen arvontaan. Laitetaan arvontakone käyntiin:

Ja mitkä nimet arvoista paljastuivat, selviää virallisen valvojan tassun vierestä:
Heijastin -nimilaatat menevät Hovattarelle (kissat Esso ja Wivi) ja Millan Viiruvarpaille (kissat Eemeli, Kiira ja Tomu). Ollaanhan sähköpostitse yhteydessä. Onnea molemmille voittajille!

Ja kaikki ilman laattaa jääneet menkäähän ostamaan oma laatta kissallenne!

perjantai 20. marraskuuta 2015

Niin kiva karkki

Emäntä tilasi aCat liCat verkkokaupasta  leluja. Kissat saivat leikkeihin Matabi-karkin.
Matabi-karkki sisältää lampaanvillaa ja matabia. Tästä lelusta tuli hetkessä suosikki.
Max: Vähänkö tämä on kiva!
Karkkia on nuoltu, revitty, kanneltu, pyöritelty.. Se on selvästi todella mieleinen!
Ja nyt näette jotain todella todella harvinaista. Pepsi näytti vatsansa koko suurelle yleisölle matabin huumaamana:

                  Ps. En uskaltanut koskea vatsaa suuren loukkaantumisriskin vuoksi :D

keskiviikko 18. marraskuuta 2015

Maxin kirjaimet kalenterissa

Max: Satuin katsomaan eilisiltana ihmisten kalenteria. Siinä on ihan samat kirjaimet tämän päivän kohdalla kuin minun uudessa nimilaatassa (Nimilaatta ja arvonta).
Lukeeko teidänkin kalenterissa samat kirjaimet? Mitä se tarkoittaa?

sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Nimilaatta ja arvonta!

Kissoillamme on käytössä kaulapannat ja nimilaatat. Miksikö? Siksi, että emäntä pelkää että joku päivä kissat vielä karkaavat jossain tilanteessa kotona tai matkoilla ja jos heillä ei ole yhteistietojani mukanaan.. (en ole opettanut vielä kertomaan puhelinnumeroani).
Pepsi: Jos mä pääsisin karkaamaan, juoksisin niin kauas kuin jaksaisin.
Niinpä kissamme pitävät kaulassaan nimilaattaa. Nimilaattoja myy moni eri yritys, mutta kohtasin Lemmikkimessuilla Nimilaatat.com  -nimisen yrityksen, jolla on  kätevät internetsivut, joilta pystyy tilaamaan laatan omaan postilaatikkoon kaiverruksineen.
Laatassa lukee kissannimi ja puhelinnumeroni.
Pepsi: Eiks muuten olekin komeat movemberit minulla nimilaatan päällä?
Laattojen lisäksi kauppa jakoi messuilla Lemmikin hätätietokorttia, joka kuuluu tässä kuussa nettitilauksen tehneille kaupan päälle.
Tämän kortin täytin kuvauksen jälkeen ja laitoin rahapussiini näkyvään lokeroon. Sillä jos minulle sattuisi jotain, haluaisin ehdottomasti että Pepsi ja Max eivät jäisi liian pitkäksi aikaa kotiin yksinään.
Esittelen nyt Nimilaatat -yrityksen laatoista heijastavan laatan, joka on syksyllä ja talvella todella kätevä, kuten näette salamavalolla otetuista kuvista. Kun kissa on ulkona, näkyy mm autojen valoihin tämä heijastin!
Mietin, että koska kaikilla kissoilla ei ole kaulapantaa kaulassa koko ajan, niin voihan nimilaatan laittaa toki kiinni valjaisiinkin, jolloin ulkona hämärässä liikkuessa olisi kissa näkyvämpi valjastellessaan!
Ja nyt siihen arvontaan. Yhteistyössä Nimilaatat.comin kanssa arvotaan nyt pienet ympyrä nimilaatat heijastavalla pinnalla, jotka löytyvät täältä. Nimilaattoja arvotaan kaksi (yksi/voittaja) kaiverruksineen.
Osallistumisaikaa on su 22.11. klo 18 saakka. Osallistut kommentoimalla tähän postaukseen. Jos et lue blogia säännöllisesti, jätä myös sähköpostiosoitteesi kommenttiin. Halutessasi voit jakaa tämän yllä olevan kuvan. Onnea arvontaan!

lauantai 14. marraskuuta 2015

Kissakkaan kirjat

Emäntä voitti Kissakas -sivuston arvonnasta kirjapaketin. Pakettiin kuului neljä kissa-aiheista kirjaa:
Max: Luetko sinä minulle nämä kirjat?
Näistä kirjoista luin  luimme Maxin kanssa jo kaksi. Ensimmäinen oli Kutiseva Katti -lastenkirja.
Kirjassa on aivan mielettömän hauskat kuvat. Tätä on hauska lukea. Ja tässä on hyvä lahjavinkki lapsiperheisiin, joissa tykkätään kissoista ;)
Max: Lue jo mitä tällä sivulla tapahtuu?
Toinen kirja, jonka jo selasimme Maxin kanssa, on Kissankujeita.
Kirjasessa on joka sivulla ihana kissakuva ja joku ajatelma.
Max: Minusta tämä Kissankujeita -kirjanen voitaisiin lähettää Kissankujeita -blogille. Eikö voitaisikin?
Emäntä: Kyllä voidaan. Lähetetään tämä Kissankujeita Kissankujeille :)

Kissakas on muuten kiva sivusto. Jos et ole vielä tutustunut Kissakkaan sivustoihin, niin suosittelen. Siellä on tarinaa, kertomusta, vinkkiä, tietoa, käsityösohjetta... kissoista ja kissan ystäville!

torstai 12. marraskuuta 2015

Kissankujeita tapaamassa

Emäntä kävi lauantai-iltana kylässä myös Kissankujeita -blogin kodissa. Vastassa oli innokas Viktor ja ystävällinen Jade. Hugo pysyi aluksi tarkkailuasemissa.
Talon kuningatar on Jade. Kaunis ja ystävällinen neiti. Jade näytti (alla), että hän osaa myös heittää vitoset.
Viktor on kodin touhupakkaus nuoruuden innokkuudellaan. Pallon kanssa pyörittiin pitkin asuntoa ja samalla kuului kova murina :D
Hugo on komea ja kuvauksellinen. Hugo seurasi tarkasti poikansa (Viktor) menoja ja  vessan jälkeen piti huolta jälkikasvunsa puhtaudesta :D Hugo on perheen paras temppuilija. Kellon soittokin sujui pyytäessäni tätä temppua, vaikka tehtävää ei oltu hetkeen tehty (meillä Pepsillä menossa samat treenit).
Kaikki kolme ovat viehättäviä tapauksia. Kauniita ja jokainen selvästi aivan oma persoonansa.
Kiitos viehkeä Jade!
Kiitos tarkka Hugo!
Ja kiitos pirteä Viktor! Sekä teidän ihmiset!